February 27th, 2008
Saavuin vihdoinkin perille kahvilaan, jossa minulla oli treffit netissä tapaamani tytön kanssa. Jouduin kuitenkin odottamaan 15 minuuttia - hän oli myöhässä, mutta se ei minua haitannut vaan sai kiinnostukseni nousemaan entisestään.nnVihdoin näin kauniin naisen tulevan keltainen ruusu kädessään sisään kahvilaan. Laitoin oman ruusuni näkyvästi pöydälle jotta hän huomaisi minut. Hänellä oli kaunis iltapuku päällään, kauniit vaalean ruskeat hiukset olivat hienosti nutturalla pään takana ja rinnat olivat juuri sellaiset keskikokoiset joista olin aina unelmoinut. Kun hän käännähti ojentamaan takkinsa naulakkoon näin myös hänen kiinteän ja muodokkaan takapuolensa. Vesi herahti kielelle ja tunsin pientä liikettä housuissani, mutta sain pidettyä veitikkani aisoissa. Hän tuli pöytääni ja esittäydyimme toisillemme, hän oli Heidi. Söimme maukkaan illallisen ja lähdimme ravintolasta minun autollani.nnKotiovellaan hän yllättäen veti minut kravatistani aivan kiinni itseensä ja antoi kiihkeän suudelman ja samalla hieroi hellästi jalkoväliäni. Yllà Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
August 2nd, 2007
Opiskelen lähihoitajaksi ja käytännön harjoittelua on paljon. Viimesyksyisen harjoittelujakson aiheena olivat vanhukset ja kotihoito. Harjoittelupaikkani oli vanhustentalo, jossa asukkaat asuivat omissa asunnoissaan ja kävin heidän luonaan siivoamassa ja auttelemassa arkiaskareissa.nnErityisesti mieleeni on jäänyt Vieno-niminen 76-vuotias mummeli. Vieno oli miehensä kuoltua asunut yksin viimeiset 5 vuotta. Tytär kävi häntä katsomassa kerran pari kuukaudessa. Muuten suht terve ja hyväkuntoinen vanhus, mutta kuulo oli viime aikoina heikentynyt. Ovikellon lisäksi oli asennettu vuotta aikaisemmin merkki lamppu joka syttyi ovikelloa soitettaessa. Lamppu näkyi hyvin Vienon keinutuoliin.nnOlin huomannut Vienon tarkkailevan minua imuroidessani ja pölyjä pyyhkiessäni, eikä se minua haitannut millään tavalla. Ajattelin että vanhusta kiinnostaa tarkkailla miten työt tulee nuorelta mieheltä tehdyksi. Juttelimme yleensä siivouksen jälkeen, jolloin olimme kasvokkain ja Vie Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
August 2nd, 2007
Ensimmäistä kertaa viime kesänä olin vanhempieni mökillä. Vanhempani olivat menossa tutun syntymäpäiville koko päiväksi, joten sain olla mökillä ihan itsekseni. Kun tulimme mökille näin, että naapurin Teppo oli myös mökillään. Äitini kertoi, että Teppo oli eronnut vaimostaan muutama kuukausi aikaisemmin. Olin itse lopettanut seurustelun reilu kuukautta aikaisemmin.nnTeppo oli noin 37-vuotias lentokapteeni. Hän oli ollut miesihanteeni siitä asti kun olin kymmenvuotias. En ollut nähnyt häntä muutamaan vuoteen, kun en ollut montaa kertaa viime vuosina mökillä käynyt, eikä hän niinä kertoina ollut sattunut olemaan siellä. Olin vielä neitsyt ja minulla oli pakottava tarve päästä siit Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
August 1st, 2007
Tapahtui nolosti, kun hieroja hieroi reisiä.. Se oli reiden yläosassa lähellä nivusta, kun sen sormet hipaisi kalua.. Tunsin sen taivaallisen hipaisun, ja miten alko tekee mieli.. Yritin vastustella kaikin tavoin, ettei heti nousisi kovaksi..nnIlmeisesti aluksi ei reagoinut, kun hiero kauempaa.. Mut kun huomasi mulla hieman kasvaneen, ni alko hieroo enemmän sitä puolta.. Ja ilmeisesti tahallaan välillä koski sinne, ja kumartui eteenpäin samalla.. Että näen sen kaulasta rinnat, jotka ovat upean kokoiset..nnMulla alko paine kasvamaan kalussa, ja se alko kasvaa.. Se raotti jo hieman housuja niin, että hieroja näki hyvin.. Se vain hymyili samalla, ja tunsin sen sormet enemmän kalulla.. Se siirtyi nivusta enemmän hieroo, ja samalla tunsin enempi sen so Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
July 31st, 2007
Olemme yli nelikymppinen aviopari, jolla seksielämä alkoi kaivata jotain piristystä.nnOlimme mielikuvitusrasteluissamme harrastaneet parinvaihtoa jo kauan, mutta tositoimiin päätimme alkaa vasta toissa kesänä, kun pääsimme kahdestaan pienelle lomamatkalle.nnOli etsitty samaa haluava pari internetin seurahakusivulta ja sovittu tapaamisesta. Hotellihuone oli varattu ja jännittyneinä odoteltiin vieraita. Kerron nyt lyhyesti mitä tapahtui. En kannusta parinvaihtoon, mutta… Emme itse enää ehkä asiaa tule harrastamaan, mutta jossain tuolla lantionpohjassa vieläkin…nnSeija ja Kari olivat juuri sellaisia kuin sähköpostin kautta saamamme kuva näytti, meitä pari vuotta vanhempia, suurin piirtein samaa kokoa ja näköä kuin mekin. Alussa oltiin vähän noloina ja ujosteltiin. Olimme sopineet, että ilman kummempia tutustumisia käymme asiaan, istuttiin kuitenkin kiireimmäksi aikaa. SE alkoi yksinkertaisesti sillä, että miehet rupesivat katselemaan meitä naisia sillä sil Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
July 31st, 2007
Oli perjantai-ilta, ja olimme valmistautumassa baariin lähtöön. Sanoit meneväsi käymään suihkussa ennen lähtöä. Jäin istumaan olohuoneen sohvalle ja kuuntelemaan musiikkia. Hörppäilin lonkeroani rauhalliseen tahtiin. Avasin telkkarin ja katselin, mitä sieltä tähän aikaan illasta tulee. Selailin kanavat läpi, mutten löytänyt mitään mielenkiintoista. Huomasin kuinka tulit pelkkä pyyhe päällä makuuhuoneesta ja vilahdit kylpyhuoneeseen. Et kuitenkaan lukinnut ovea ja jäin miettimään jätitkö sen tarkoituksella auki. Mielenkiintoni heräsi ja päätin mielessäni, josko voisin lainata sinulta pyyhettä, jotta voisin ottaa myös itse suihkun ennen baariin lähtöä.nnMenin makuuhuoneeseen ja riisuin sinne vaatteeni. Tulin kylpyhuoneen ovella ja avasin sen hitaasti. Veden kohinan läpi et kuitenkaan kuullut minun tulevan sisään kylpyhuoneeseen. Näin sinut ensimmäistä kertaa alasti. Katseeni vaelsi vartalollasi, hitaasti hiuksista alas kantapäihisi. Hetken katseltuani ihanaa vartaloasi kävelin hitaasti taaksesi ja kiedoin käteni hitaasti ympärillesi. Ihmettelin hetken, kun et säikähtä Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
July 31st, 2007

Nykyaikainen tiedonsiirto antaa upeita mahdollisuuksia solmia kontakteja. Pääsin sellaiseen mukaan erään eroottisen tarinani kautta. Kirjoitustani kommentoi palautteessaan eräs nainen, hän piti tarinaani niin kiihottavana, että kertoi kostuneensa lukiessaan sitä. Valokuvaukseen liittyvä tarinani on kuitenkin sivuseikka, tärkeämpää on se, että siitä seurasi sähköpostien vaihtoa.nnOlin naisen mukaansa kuvaillut tarinassani niin eroottisesti vaginaa sekä miehen elintä, että hän halusi itselleen kuvan kalustani ja ehdotti, että lähettäisin hänelle kuvan kullistani. Hän nimittäin epäili, että kirjoituksen kulli oli kuulunut minulle ja lukiessaan tarinaa uudelleen voisi samalla katsella kullini kuvaa ja ehkä vähän hieroa itseään.nnVastasin hänelle, että onko se sopivaa, että lähetän vieraalle henkilölle intiimin kuvan? Sitä paitsi kuvaa tai kuvia voidaan käyttää väärin, julkaista vaikka netissä.nnNainen kirjoitti, että hän lähettää minulle vastapalvelukseksi kuvan itsestään, tai siis vitustaan. Lisäksi hän ker Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
July 30th, 2007

Olemme yli nelikymppinen aviopari, jolla seksielämä alkoi kaivata jotain piristystä.nnOlimme mielikuvitusrasteluissamme harrastaneet parinvaihtoa jo kauan, mutta tositoimiin päätimme alkaa vasta toissa kesänä, kun pääsimme kahdestaan pienelle lomamatkalle.nnOli etsitty samaa haluava pari internetin seurahakusivulta ja sovittu tapaamisesta. Hotellihuone oli varattu ja jännittyneinä odoteltiin vieraita. Kerron nyt lyhyesti mitä tapahtui. En kannusta parinvaihtoon, mutta… Emme itse enää ehkä asiaa tule harrastamaan, mutta jossain tuolla lantionpohjassa vieläkin…nnSeija ja Kari olivat juuri sellaisia kuin sähköpostin kau Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
July 30th, 2007
Muista lukea myös ensimmäinen osa. Kielioppivirheitä on varmasti paljon enemmän kuin edellisessä, joten keskity mieluummin tarinaan. Palautetta on tervetullutta.nnAiempi tarinani:nnHiostavaa UrheiluannnnKahta Kauniimmin Osa 2.nnnn- Nyt sinun pitää olla hiljaa tai tyttäresi kuulee…nnKuljetin Titan Sannan huoneeseen. Titan silmät suurenivat kun hän huomasi mihin Sanna oli pakotettu. Hänen tyttönsä oli hänen edessään tiukasti sidottuna ja jalat avoimeksi levitettynä. Vein Titan sängyn viereen juuri Sannan taakse. Kävin hakemassa Titalle valjaat, johon pystyi kiinnittämään dildon. Sanna makasi paikoillaan tietämättään mitä hänen takanaan tapahtui. Hänen silmänsä olivat peitetty liinalla ja hänen korviinsa tuli MP3-soittimesta musiikkia, joka esti hänen kuulemasta meidän valmisteluja. Kaivoin esille myös meidän uskomattomimman leikkikalun, jolla olin jo muutaman kerran runkannut Sannan pikkupillua. Heilutin tuota 40cm pitkää dildoa Titan edessä. Oikeastaan se oli järkyttävän kokoinen ja paksuinen. Ne muutamat kerrat kun olin runn Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »
July 29th, 2007
Oli aurinkoinen kesä, olimme sopineet, että haen sut juna-asemalta ja sit menemme mökkeilemään viikonlopuksi.nnAjelen autolla asemalle, ajattelen sua mielessäni, sun pitkiä hiuksia, muodokasta vartaloa, pehmeitä huulia… aah, kuinka monesti olenkaan tuntenut huulesi omia huuliani vasten ja mun kovan kaluni ympärillä… Ajatukset saa mun shortsien etumuksen pullottamaan ja yritän siirtää ajatukset muualle, jotta pystyn vielä autostakin nousemaan.nnSaavun asemalle, joudun hiukan odottamaan, koska juna on myöhässä. Vihdoin kuitenkin juna saapuu ja näen seksikkään olemuksesi näkökentässäni. Olet pukeutunut pieneen ja lyhyeen kesämekkoon, korkeakorkoisiin kenkiin, hiuksesi ovat kahdella saparolla… Ajatukseni juoksee ja hymyilen mielessäni, sillä tiedät asiat joista pidän ja olet tainnu laittautua mieleisekseni ehkä vähän kiusataksesi minua.nnSaavut luokseni ja näen kauniit kasvosi, jotka olet meikannut hiukan korostaen ja huulesi ovat tulipunaiset, olet viimeistellyt itsesi ja nyt viimeistään saan vahvistuksen kiusoittelullesi.nnHalaamme, pari hellà Read the rest of this entry »
Posted in Bez kategorii | No Comments »